VARTAn Maailman kuulopäivä 2025 -kampanjan ”ENTÄ SITTEN?” -teema nostaa esille kuulonhuollon hyötyjä ja kannustaa ihmisiä ryhtymään konkreettisiin toimiin hyvän kuulon varmistamiseksi koko elämänsä ajalle. Monet ihmiset ovat haluttomia testauttamaan kuulonsa tai käyttämään kuulolaitteita - tai eivät yksinkertaisesti tiedä kuulon heikkenemisen vaaroista. Kampanjallamme haluamme lisätä tietoisuutta kuulonhuollosta ja vähentää kuulolaitteen käyttöön liittyviä ennakkoluuloja sekä leimautumista. Se, että päättää huolehtia itsestään, osoittaa suurta rohkeutta ja hyvää itsetuntoa. Siksi näytämme kampanjassamme voimaantuneita, itsevarmoja ja rohkeita ihmisiä, jotka ryhtyvät toimiin kuulonsa huoltamisen puolesta eivätkä välitä, mitä muut siitä ajattelevat.
3.3. on Maailman kuulopäivä
Maailman kuulopäivää vietetään joka vuosi 3. maaliskuuta, ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta siitä, miten kuulon alenemista voidaan ehkäistä, sekä edistää kuulonhuoltoa ja -tutkimusta kaikkialla maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO kehittää joka vuosi maailmanlaajuisen kampanjan teeman ja kutsuu kaikki sidosryhmät mukaan tähän aloitteeseen. Vuonna 2025 WHO kutsuu kaikenikäisiä henkilöitä mukaan kampanjaan voimaannuttavalla teemalla ”Muuttamalla ajattelumalleja teemme kuulemisesta ja kuulonhuollosta todellisuutta kaikille!”. Kannustamalla yksilöitä tunnistamaan korvien ja kuulon terveyden tärkeyden, kampanja pyrkii innostamaan heitä muuttamaan käyttäytymistään, jotta he voisivat suojella kuuloaan kovilta ääniltä ja ehkäistä kuulon heikkenemistä, tarkastaa kuulonsa säännöllisesti, käyttää tarvittaessa kuulolaitteita ja tukea kuulonaleneman kanssa eläviä. Voimaantuneet yksilöt voivat saada aikaan isoja muutoksia itsessään ja yhteiskunnassa1.

Kuulon heikkenemistä ja kuulonhuoltoa koskevan ajattelutavan muuttaminen
Maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljardia ihmistä kärsii jonkinasteisesta kuulon heikkenemisestä, ja vuoteen 2050 mennessä yli 700 miljoonalla ihmisellä odotetaan olevan invalidisoiva tai työkyvyttömyyteen johtava kuulonalenema. Invalidisoivan kuulonaleneman esiintyvyys kasvaa iän myötä 15 prosentista 60-vuotiaiden keskuudessa 58 prosenttiin yli 90-vuotiaiden keskuudessa, mutta myös lapset voivat kärsiä kuulonalenemasta. Itse asiassa suurin osa lasten kuulon heikkenemisestä johtuu ehkäistävissä olevista syistä!1
Kuulon heikkeneminen voi johtua geneettisistä tekijöistä, sairaudesta, infektiosta, ototoksisista lääkkeistä, kovasta melusta, korvaan tai päähän kohdistuneesta traumasta tai ikään liittyvästä sensorineuraalisesta rappeumasta. Se, miten kuulemme tulevaisuudessa, riippuu siitä, miten huolehdimme korvistamme - monet kuulonalenemat voidaan ehkäistä turvallisilla kuulemistavoilla ja hyvällä kuulonhuollolla. Kuulon heikkenemisen varhainen havaitseminen ja oikea-aikainen kuntoutus ovat ratkaisevia tekijöitä parhaiden tuloksien saavuttamiseksi. Voit ryhtyä toimiin jo tänään ja säilyttää terveen kuulemisen koko elämäsi ajan!1
Tiesitkö, että kuulonalenema jää usein huomaamatta? Aikuiset odottavat yleensä 9-10 vuotta ennen kuin hakeutuvat kuulontarkistukseen! Oikea-aikainen aleneman tunnistaminen ja siihen puuttuminen on tärkeää, sillä kuulonhuolto ja apuväineet johtavat parempaan kuulemiseen ja kommunikointiin sekä suojaavat kognitiivisten taitojen heikkenemiseltä. Jotta kuulonalenema huomattaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kaikkien olisi tarkistettava kuulonsa aika ajoin, erityisesti niiden, joilla on suurin riski kuulon heikkenemiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ihmiset, jotka kuuntelevat usein kovaa musiikkia, työskentelevät meluisissa paikoissa, käyttävät kuuloa vaurioittavia lääkkeitä tai ovat yli 60-vuotiaita. WHO on kehittänyt kuulotestin helpottamiseksi mobiili- ja verkkopohjaisen kuulonseulontasovelluksen. Lataa sovellus ja tarkista kuulosi nyt!2

Kuulolaitteita koskevan ajattelutavan muuttaminen
Tiesitkö, että vain 17% niistä, jotka voisivat hyötyä kuulokojeen käytöstä, oikeasti käyttävät sitä? Monet ihmiset ovat haluttomia testauttamaan kuulonsa, koska he eivät tiedä hoitamattoman kuulonaleneman vaaroista tai he välttelevät kuulokojeiden käyttöä, koska ajattelevat, että kuulokojeet ovat ”huomiota herättäviä”, ”noloja käyttää” tai ”saavat sinut näyttämään vanhalta ”3. Itse asiassa kuulokojeita löytyy monia eri tyyppejä sekä malleja, ja eri värisiä, kokoisia ja muotoisia. Yleisimmät tyypit ovat korvakäytäväkuulokojeet (ITE) ja korvan takana käytettävät kuulokojeet (BTE)4. Nykyaikaisissa kuulokojeissa on langattomat Bluetooth-yhteydet, joten ne voidaan yhdistää suoraan älypuhelimiin, televisioihin ja muihin äänentoistolaitteisiin!2 Kuulokojeiden käyttäjät kokevat kuulokykynsä ja elämänlaatunsa parantuneen merkittävästi. He hyötyvät paitsi siitä, että heidän osallistumisensa sosiaaliseen elämään, yhteisö- ja perheympäristöönsä sekä vapaa-ajan toimintaan on parantunut, niin myös siitä, että esteet työllistymisessä ja koulutusvaihtoehdoissa ovat vähentyneet2.

Kuulokojeen paristo on vaihdettava 7-10 päivän välein paristotyypistä sekä kuulokojeen käyttötavasta ja mallista riippuen. Markkinoilla on saatavilla neljä erikokoista kuulokojeiden paristoa. Koot pienimmästä suurimpaan ovat 10/PR70, 312/PR41, 13/PR48 ja 675/PR44. VARTA-kuulokojeparistot valmistetaan Saksassa, ja ne tarjoavat kuulokojeille luotettavaa, pitkäikäistä energiaa korkealla suorituskyvyllä. Nämä ensiluokkaiset paristot tarjoavat vakaan jännitteen langattomalle suoratoistolle, mahdollistaen tehokkaamman yhteyden ja selkeän äänentoiston audiolaitteiden kanssa.
1 WHO:n maailman kuulopäivä 2025 who.int/campaigns/world-hearing-day/2025;
2 WHO:n kuulemista koskeva maailmanraportti https://www.who.int/publications/i/item/9789240020481;
3 ENT consultants (engl.kiel. sivusto) https://www.entconsultants.net/why-is-there-a-stigma-around-wearing-hearing-aids/;
4 WHO:n vinkkejä kuulokojeiden käyttäjille cdn.who.int/media/docs/default-source/ncds/sdr/deafness-and-hearing-loss/0123-tips-for-hearing-aid-users-flyer.pdf?sfvrsn=96b161cf_20&download=true;
Lisätietoja VARTA-kuulokojeparistoista löydät täältä:
VARTA-kuulokojeparistot
Maailman kuulopäivä 2025: Voimaannuta itsesi ja kuulemisesi!
Über VARTA Consumer Batteries GmbH & Co. KGaA
Die VARTA Consumer Batteries GmbH & Co. KGaA - eine Tochtergesellschaft der VARTA AG mit Hauptsitz in Ellwangen - gehört zu den führenden Batterieherstellern in Europa. Das Unternehmen entwickelt, produziert und vertreibt in über 90 internationalen Märkten hochwertige Energieprodukte für Endverbraucher und schafft damit Unabhängigkeit im mobilen Alltag. Das Produktportfolio umfasst Haushaltsbatterien, Knopfzellen, Hörgerätebatterien, Akkus, Powerbanks, Leuchten, Ladegeräte sowie weiteres Ladezubehör und bietet damit ein breites Sortiment für verschiedenste Einsätze. Mit über 135 Jahren Erfahrung in der Batterie-Industrie entwickelt VARTA Consumer Batteries Energieprodukte, die den wachsenden Anforderungen des mobilen Alltags von heute und morgen entsprechen. Innovative Technologien „Made in Germany", zuverlässige Qualität und eine starke Performance stehen dabei im Mittelpunkt des unternehmerischen Handelns.
Weitere Informationen zum Unternehmen finden Sie hier: www.varta-ag.com/de/konsument